Teatterisäätiön tunnustuspalkinto Teatteri Akselille
Turun Teatterisäätiön tunnustuspalkinnon vuonna 2023 sai Teatteri Akseli ry.
Tunnustuspalkinto myönnettiin teatterin monipuolisesta ja laadukkaasti toteutetusta tuotannosta. Teatteri Akseli on lyhyessä ajassa vakiinnuttanut asemansa yleisölähtöisellä ohjelmistollaan. Teatteri Akselilla on käytössään Humalistonkadulla sijaitsevassa toimitilassaan kaksi näyttämöä, joista suurempaan mahtuu 60 katsojaa ja pienempään 30. Kaksi näyttämöä ja useamman eri ohjaajan käyttö mahdollistaa teatterin runsaan ja monipuolisen tuotannon. Tunnustuspalkinnon suuruus on 15.000 euroa.
Teatteri Akseli perustettiin vuonna 2014 ja sen ensimmäinen ensi-ilta, Myrskyluodon Maija nähtiin 13.3.2015. Teatterin perustamiseen voimakkaimmin on vaikuttanut teatterin hallituksen puheenjohtajana toimiva ohjaaja, näyttelijä Kauno Takarautio. Vuoden 2014 Keskiaikaisilla markkinoilla Takarautio alkoi puhua ideastaan uuden harrastajateatterin perustamiseksi Päivi Nymanin kanssa. Muita alusta asti mukana olleita vaikuttajia ovat ohjaajat Emmi Louhivuori ja Veli-Pekka Teponoja sekä teatteritekniikasta vastaava Arto Mäkelä ja pitkän linjan teatteritekijä Jouko Nurmi. Nykyään Teatteri Akseli ry:llä on jäseniä jo lähes 100 kappaletta.